KILPAILUN AIHE:
Löytäminen
Teoksen tulisi kuvata löytämisen tilannetta tai tunnetta, todellista tai fiktiivistä. Tarkoitetaan kaikkea löytämistä pienestä isoon esim. kadonneiden avaimien löytäminen tai fysiikan vakioita muuttava tieteellinen löydös.
MITTAKAAVA: minifigut
"Diorama"
Maksimaalinen koko teokselle on 64 x 64 x 64 nuppia. (leveys x syvyys x korkeus)
Teoksen tulee olla vähintään 99% LEGO palikoita. (esim. 3000 palikan teoksessa saa olla siis 30 kpl epälegoja)
HUOM ei liimaa eikä kopiopalikoita.
Osallistuminen:
Kilpailulle luodaan oma osallistumisketju "Galleria"-osioon, tähän ketjuun lähetetään max 6 kpl kuvia (Foorumin ohjeiden mukaan) teoksesta määräaikaan 31.8. klo 24 mennessä. Linkin lisäkuviin tai videoihin voi lisätä viestiin, mutta pyri siihen että kaikki olennainen selviää jo kuudesta kilpailukuvasta.
Teosten tulee olla uusia, eli ei aikaisemmin julkaistuja.
Voittajat valitaan äänestyspisteiden perusteella.
Kaikki osallistujat, eli määräajassa teoksestaan kuvat lähettäneet, saavat äänestää.
Lisäksi kaikki ennen 16.6.2015 liittyneet Palikkatakomo-foorumin aktiiviset käyttäjät (=vähintään yksi postaus viimeisen 12 kk aikana) saavat äänestää.
Äänestys tapahtuu omassa ketjussaan galleriassa niin että 4.9. klo 16 avataan ketju ja se suljetaan 11.9. klo 24.00
Kukin äänioikeutettu antaa valitsemilleen teoksille 3, 2 ja 1 pistettä.
Eniten ääniä saanut teos voittaa.